Julkaistu

Vene- ja perämoottorivarkaudet lisääntyneet selvästi

Vene- ja perämoottorivarkaudet ovat lisääntyneet selvästi – Varkaudet ovat estettävissä  muutamien satojen eurojen hankinnoilla

Vene- ja perämoottorivarkaudet ovat lisääntyneet tänä vuonna monin paikoin selvästi. Poliisin tilastojen mukaan venemoottorivarkauksia on koko maassa ilmoitettu tähän mennessä jo enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Vene- ja venetarvikevarkausilmoitukset puolestaan ovat lisääntyneet etenkin pääkaupunkiseudulla, Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Pohjanmaalla. LähiTapiola muistuttaa, että pääsääntöisesti vene- ja perämoottorivarkaudet ovat estettävissä pienillä investoinneilla.

– Lukko on tärkein väline varkauksien estämisessä. Moottori täytyy lukita veneeseen kiinni ja vene täytyy lukita laituriin. Suosittelemme laadukkaan lukon käyttämistä, sellaisen saa noin 100 eurolla. Se on todella pieni hinta, kun veneiden hinnat saattavat olla kymmeniä tuhansia euroja ja perämoottorienkin keskihinta yli 5000 euroa. Vakuutusyhtiönä palkitsemme lukitsemisesta niin, että emme veloita asiakkaalta omavastuuta, jos lukittu perämoottori varastetaan, sanoo korvauspäällikkö Pekka Kesseli LähiTapiola Pirkanmaalta.

Veneen lukitsemista laituriin suositellaan siitä huolimatta, että kunta tai esimerkiksi veneseura olisi järjestänyt laiturille lukittavan portin.

Kesseli kehottaa myös omistajaa kirjaamaan itselleen ylös veneen ja perämoottorin valmistusnumerot, jotta varastetun omaisuuden jäljittäminen olisi mahdollista. Veneen ja moottorin tiedot kannattaa tarkastaa veneestä ja moottorista syksyllä, kun veneen nostaa vedestä. Samalla kannattaa tarkistaa, että tiedot on oikein kirjoitettu rekisteriotteeseen. Venerekisterin ylläpito kuuluu nykyisin liikenteen turvallisuusvirasto Trafille, jonka nettisivujen kautta mahdolliset virheelliset rekisteritiedot voi päivittää.

 

Klikkaa logoa venevakuutuksiin!
Klikkaa logoa venevakuutuksiin!

Varkaudet ammattimaistuvat

Pekka Kesseli sanoo, että vene- ja perämoottorivarkauksissa näkyy rikollisuuden ammattimaistuminen.

–On niitä varkauksia, joissa veneistä viedään polttoainetta, tupakkaa tai alkoholia. Sitten on varkauksia, jotka näyttävät selvästi ammattimaisten liigojen työltä. Ammattilaiset varastavat sellaista tavaraa, joka on helppo myydä eteenpäin eli uudehkoja ja hyväkuntoisia perämoottoreita, joilla on sekä käyttöarvoa että rahallista arvoa, Kesseli sanoo.

Vene- ja perämoottorivarkauksia tehdään paljon myös talvisäilytyksen aikana. Siksi talvisäilytyssuojankin olisi syytä olla lukittu. Jos venettä säilytetään trailerilla, vene kannattaa lukita traileriin ja traileri lukita aisalukolla. Vene ja suojaus on syytä käydä tarkistamassa talven aikana jo siitäkin syystä, että vene voi kärsiä lumi- tai kosteusvaurioita.

 

LähiTapiola on mukana Lohikunkku-treffeillä ja toivoo kaikille turvallista & kalaisaa kisaa!